Adsekin Tampereen yksikön johtajaksi Tia Lilius
2.2.2010Mainostoimisto Adsek Oy on nimennyt yhtiön Tampereen yksikön johtajaksi KTM Tia Liliuksen, 38. Monipuolisen markkinointikokemuksen omaavan Liliuksen tehtävä on uusi. Adsekin toimitusjohtajana jatkaa Heikki Veijola. Adsek kuuluu Pohjoismaiden merkittävimpään markkinoinnin yhtiöryhmään, Salomaa Yhtiöihin. Adsekilla on vahvat yksiköt sekä Tampereella että Helsingissä.
Tia Lilius siirtyy Adsek Tampereen yksikön johtoon Fountain Park Oy:stä, jossa hän vastasi yhtiön Tampereen liiketoiminnasta. Tätä ennen Lilius on työskennellyt mainostoimisto Imageneering Oy:ssä muun muassa asiakkuusjohtajana ja plannerina sekä Tamfelt Oyj:n markkinoinnissa. Tia Lilius aloittaa Adsekin Tampereen yksikön johtajan tehtävässä helmikuun alussa.
”Adsekin ainutlaatuisuus juontaa paitsi tamperelaisista juurista myös mahdollisuudesta tarjota asiakkaiden käyttöön koko Salomaa-yhtiöryhmän osaaminen sekä valmis osaajaverkosto kansainvälisillä markkinoilla toimivien yritysten avuksi. Aiomme osaamistamme jatkuvasti kehittämällä varmistaa, että Adsek on jatkossakin alan merkittävin toimisto Tampereella”, toteaa Tia Lilius.
